torstai 15. heinäkuuta 2021

Ytty-hankevaelluspäivä Vuokatissa

Keskiviikkona 14.7. Kajaanin Spartakilta Ytty-hankkeessa mukana olevia nuoria ohjaajineen teki päiväretken Vuokatin upeissa maisemissa. Sää oli tälle kesälle tyypillisen hiostavan helteinen, ja aurinko porotti melkeinpä kirkkaalta taivaalta. Osin tämänkin takia yhteisellä päätöksellä otimme suunnaksi ja kohteeksi Vuokatin vaaran huipulta vain kohtalaisen kävelymatkan päässä, Eino Leino -kävelyreitin varrella sijaitsevan levähdyspaikan ja kodan. Kodalle päästyämme teimme tulisijaan pienen nuotion, jonka loimussa retkieväinä olleet makkarat ja lihapiirakat paistuivat ja valmistuivat nopeasti. Kodan sisällä oli sen verran hikinen tunnelma, että viihdyimme kaikki enemmänkin ulkona varjopaikoissa, jossa kävikin kevyt ja miellyttävä viilentävä tuulenhenki.

Näiden Ytty- Nostetta nuorille hankkeeseen liittyvien retki- ja vaelluspäivien tarkoituksena on yhdessä ulkoilemisen, liikkumisen ja tekemisen sekä toisiinsa tutustumisen ohella tehdä nuorille tutuiksi myös erilaisia paikallisia ja lähialueilla sijaitsevia virkistys-, luontoretkeily- ja luontonähtävyyskohteita, joissa he voivat halutessaan käydä myös omalla ajallaan. Etenkin näin kesän aikaan pyrimme aina mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään toiminnassamme näitäkin maakuntamme tarjoamia erinomaisia mahdollisuuksia!

















   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Liiketoiminnan opintoja nuorisotyöyhdistyksessä?!?

Ensimmäisenä ei ehkä tule heti mieleen, että Spartakin kaltaisessa erityisnuorisotyöyhdistyksessä voisi opiskella varhaiskasvatus- ja nuoris...