perjantai 10. joulukuuta 2021

Ytty - Nostetta nuorille -hankkeen Leevi Kesti antaa kasvot nepsy-nuorille.

Syksyllä Ytty - Nostetta nuorille -hankkeen puitteissa Spartakin toiminnassa aloittanut Leevi Kesti on rohkeasti antanut äänensä ja kasvot nepsy-nuorille. Yle Kainuu on haastatellut Leeviä radioon ja televisioon Pohjois-Suomen alueuutisiin, joissa Leevi kertoo avoimesti omista neuropsykiatrisista (nepsy) haasteistaan, joita hänelle ovat aiheuttaneet neuropsykiatrisiin sairauksiin kuuluvat Touretten oireyhtymä ja ADHD.

Nepsy-piirteiset henkilöt tarvitsevat usein ohjausta ja tukea arkeen ja sosiaalisiin tilanteisiin, ja riittävän aikaisin aloitettua kuntoutusta. Näitä tarvitaan erityisesti muutosvaiheissa, kuten varhaiskasvatukseen, kouluun tai opintoihin siirtyminen, itsenäistyminen ja työelämä.

Neurokirjon henkilöllä voi olla toiminnanohjauksen vaikeuksia. Tämä näkyy mm. toiminnan suunnittelun ja aloittamisen vaikeutena, intensiivisen tekemisen ja läpiviennin vaikeutena. Myös työmuisti voi olla heikentynyt. Kirjalliset ohjeet usein helpottavat, koska niihin voi palata. Kasvojen prosessointi voi olla vaikeaa. On tärkeää ymmärtää, että vaikka haasteet eivät näy päälle, ne ovat todellisia, ja aiheuttavat merkittävän toimintakyvyn esteen.

Ulospäin näkyviä piirteitä ovat mm. levottomuus, impulsiivisuus, itsekontrollin puute, hahmottamisen vaikeudet, sekä kertomisen ja ymmärtämisen vaikeudet. Tarkkaavuuden pulmia voi olla myös niin, ettei se juuri näy ulospäin. Puhutaan ”haaveilijoista” jotka uppoavat omiin ajatuksiin olematta juuri häiriöksi vaikkapa luokkahuoneessa, paitsi itselleen koska eivät opi.

Koska moni neuropsykiatrisista häiriöistä ei näy ulospäin, niitä on monesti lähiympäristön vaikea ymmärtää. Ulkopuolisten tulee helposti ajateltua, että esim. lapsen tai nuoren haastava käyttäytyminen johtuu löyhästä vanhemmuudesta, että lapselta ei ole vaadittu riittävästi. Näin ei kuitenkaan ole. Neuropsykiatriset oireet liittyvät aivojen rakenteisiin. Ne ovat synnynnäisiä ominaisuuksia. Neuropsykiatriset häiriöt johtuvat erilaisesta tavasta hahmottaa maailmaa, ne eivät liity kasvatukseen.

Monilla nepsy-piirteisillä henkilöillä on vahvuuksia kuten visuaalisen prosessoinnin vahvuus, musiikki tai tietokoneet. Nepsy-piirteisillä on usein erityismielenkiinnon kohteita (ns. ekkoja). Ekkon parissa vietetty aika vähentää stressiä ja tuo iloa. Moni nepsy-piirteinen pääsee motivoituneena hyvin flow-tilaan, ja on ylikeskittynyt, kun aihe motivoi ja kiinnostaa. Muita vahvuuksia voi olla vaikkapa rehellisyys, oikeudentaju, luovuus ja empaattisuus.

Leevi alias K€$TII esiintymässä joulunalustapahtumassa Paltamossa 11.11.

Leevi on löytänyt oman vahvuutensa musiikista ja sen puitteissa räppäämisestä. Taiteilijanimellä K€$TII räppiä intohimoisesti tekevä Leevi kokee olevansa juuri sen parissa omimmillaan. Samalla sekä hän itse että hänen kaverinsa ovat huomanneet, kuinka räppääminen helpottaa hänen nepsy-oireitaan. Tämä vaikuttaa positiivisesti myös hänen kaikilla muillakin elämän osa-alueilla, ja sen myötä kokonaisvaltaisesti elämänhallinnassa ja tulevaisuuden suunnittelussa.

Spartakilla on toiminut loppusyksystä lähtien Räppipaja (KRG - Kainuun Räppi Geimi), joka on yksi työpajoista ja toimintamuodoista, joita tarjoamme yhdessä Kainuun Opiston kanssa toteutettavassa Ytty - Nostetta nuorille -hankkeessa. On hienoa, että olemme tämän hankkeen myötä saaneet myös lahjakkaan Leevin mukaan toimintaan, jossa hän pääsee toteuttamaan luovuuttaan, ja joka auttaa paitsi häntä itseään hänen omien nepsy-haasteiden kanssa, samalla rohkeasti välittää tärkeää viestiä myös kaikille muille nepsy-oireiden kanssa eläville nuorille ja heidän läheisilleen!

Oheisista linkeistä pääset katsomaan ja kuuntelemaan Leevin haastattelut:

Pohjois-Suomen alueuutiset: https://areena.yle.fi/1-60965435

Radio Suomi Kajaani: https://areena.yle.fi/audio/1-60961546

Lisätietoa neuropsykiatrisista vaikeuksista: Näe nepsy -sivuilta








   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Liiketoiminnan opintoja nuorisotyöyhdistyksessä?!?

Ensimmäisenä ei ehkä tule heti mieleen, että Spartakin kaltaisessa erityisnuorisotyöyhdistyksessä voisi opiskella varhaiskasvatus- ja nuoris...